Kilpailukausi 2014
Viime viikonloppuna 22-23.2.2014 järjestettiin Rovaniemen Mäntyvaaran
moottoriurheilukeskuksessa moottorikelkkailun SM-Sprintit. Puitteet
SM-kisoille olivat hienot, ja rata oli todella tekninen.
ISK:ta oli edustamassa kolme kovaa Pro-luokan kuljettajaa; Kimmo Takalo, Kai
Södö ja Henri Soukko.
Lauantaipäivänä painittiin teknisten murheiden kanssa, ja
sijoitukset jäivät hieman odotettua huonommiksi:
Kimmo Takalo, 11 sija
Kai Södö, sija 21
Henri Soukko, sija 23
Sunnuntaipäivänä kelkan säädöt saatiin kohdalleen, ja päivän parhaana
tuloksena oli Kimmo Takalon kolmas sija.
Risto Juujärvi voitti myös sunnuntain osakilpailun, ja Mikko Väätäjä
sijoittui toiseksi.
ISK:n edustajat Kai Södö ja Henri soukko ajoivat hienosti sijoille 16 ja 17.
SM-Sprintit on nyt saatu ajettua, ja ensiviikonloppuna starttaa Endurokausi
Vaalasta(peruttu). Tavoitteena on saavuttaa MK-Enduron Suomen mestaruus
Oheisessa kuvassa sijoitukset oikealta vasempaan.

Kilpailukausi 2013
SM-Trophy sprint kisat alkoivat 2.2.2013 Sonkajärveltä,
jossa iskin kuljettaja Kimmo Takalo aloitti mitallitaistelut.
Mutta epäonnekseen ja väärinkäsityksen seurauksena hän unohti lähteä viimeiseen erään ollenkaan.
Tuloksena täten nolla pistettä.
Sm-Trophy jatkui 3.2.2013 Siikalatvalla
Siellä Kimmo Takalo takoi sisuntuneena kakkospystin.
Mikko Väätäjä oli ykkönen ja Hannu Härkönen kolmonen.
16-17.2. 2013 Kapinat jatkuvat Kiteellä.
Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.
Pidetään peukkuja jotta Kimmo tuo mitallin iskille!
Kilpailukausi 2008 päästiin aloittamaan
huomattavan myöhään heikosta lumitilanteesta johtuen. Kisoja on peruttu jo
paljon, mutta onneksi niitä on vielä jäljellä! Toivotaan, että lunta riittää
koko kaudeksi! Iiseudun kelkkailijoiden osalta kauden avasi Sakke,
osallistumalla Rovaniemellä 2.2. ajettuun kansalliseen snowcross-kisaan.
Kilpailuissa ajettiin Pro Open-, Pro Stock-, Juniori- sekä
Harraste/Veteraani/Naiset -luokat. Sakke oli mukana Pro Stock -luokassa ja
siinä luokassa on aikomus kiertää SM-sarjaa. Pro Stockin osallistujat oli
jaettu kolmeen karsintaryhmään, joiden viisi parasta kuljettajaa pääsi
suoraan finaaliin. Finaaliin otettiin lisäksi Last Change -erän viisi
parasta. Alkuerät eivät Saken osalta sujuneet parhaalla mahdollisella
tavalla. Sijoitukset olivat häntäpään puolella. Kuitenkin Last Changessa
Sakke iski ja tienasi paikan finaaliin, ollen tämän erän kolmas! Finaalissa
oli tapahtumia lähes jokaisen kuljettajan kohdalla, niin myös Saken. Rata oli
lähes koko päivän ja se koitui Sakenkin osalta kohtalokkaaksi. Finaalin
ensimmäisellä kierroksella sijoitus putosi huomattavasti jäällä tapahtuneen
spinnauksen takia. Loppuerän aikana Sakke onnistui ohittamaan muutaman
kuljettajan ja sijoittui finaalissa lopulta 16:sta!
Saken osalta kausi jatkuu ensi viikonlopun Kelkkakunkussa ja Jari aloittaa
kautensa Rommakon crosseissa 16.2.
Kelkkakunkku ja Rommakon crossit!
Sakke kävi
edustamassa kerhoamme Kelkkakunkussa hyvällä menestyksellä ollen
Kunkkufinaalissa 16. Ja näkyipä mies TV:ssä tulleessa
koosteessakin!
Rommakossa 16.2.2008 olivat
kerhon molemmat kuskit paikalla ja Jarilla kauden ensimmäinen startti edessä!
Aika-ajot sujuivat Saken osalta Pro Openissa kohtuullisesti ja
A-finaalipaikka oli varma. Jari harjoitteli ajamista ja löysi itsensä
B-finaalista yhdessä Pro Open -luokan karsiutuneiden kanssa! B-finaalin
startti sujui varsin mallikkaasti, mutta ensimmäisen kierroksen kaato takasi
takaa-ajoasemat. Lopullinen sijoitus oli B-finaalin toiseksi viimeinen! Sakke
kaatoi ensimmäisessä finaalilähdössä ja kelkan telatunneli meni solmuun.
Tiukan remontin jälkeen kelkka saatiin toiseen erään ajokuntoon ja sijoitus
toisessa erässä 14. Eli ei mennyt Sotkamon reissu kerhomme edustajilta
kovinkaan mairittelevasti...




Kerimäki!
SM-sarja jatkui Kerimäellä
1.3. ajetussa kilpailussa. Jari ei polven kipujen takia kisaan lähtenyt,
mutta Sakke oli paikalla. Saken kisat eivät sujuneet alusta alkaenkaan kovin
hyvin ja lopullisen niitin kisoille antoi toisen erän kuudennella
kierroksella tapahtunut loukkaantuminen. Hypystä alas tullessa jalka jäi
huonoon asentoon ja siitä seurauksena oli sääriluun murtuma! Todella
harmillinen tapaus päätti Saken kilpailukauden Kerimäelle.... Toivotaan
miehelle pikaista paranemista!
Keminmaa!
Kisakausi jatkui Jarin osalta Keminmaan Vallitunsaaressa Pro Open -luokan SM-osakilpailun yhteydessä ajetussa Harrasteluokan kilpailussa 15.3.2008. Harrasteluokassa oli kilpailijoita mukana reilusti, joten jako A- ja B-finaaleihin oli tiedossa. Tosin järjestäjät olivat viimeisiin päiviin saakka sitä mieltä, ettei B-finaalia järjestetä ollenkaan. Mutta järki voitti ja B-finaali oli mukana aikataulussa. Muutama mutka radalla olivat jäisiä ja liukkaita heti harjoituksista alkaen. Tämä toi omat mausteensa ajamiseen, kun ei pystynyt kääntämään muualla kuin penkassa. Aika-ajoissa ongelmansa toi suuri osallistujamäärä, kun kaikki kuskit oli yhtä aikaa radalla. No aika kuitenkin saatiin ja se oikeutti B-finaaliin. A-finaalipaikka jäi harmittavasti parin sekunnin päähän. No ei auttanut muu kuin asennoitua siihen, että onneksi kuitenkin ajetaan. B-finaalissa oli mukana myös Pro Open -luokan karsiutuneet kuljettajat. Sijoitus finaalilähdössä oli lopulta 10. Oli oikeastaan ensimmäinen kerta tälle kaudelle, että voi sanoa ajaneensa kilpaa!!!
Ivalo!
Seuraavat kisat olivat vuorossa Ivalossa 29.3.2008. Kisapäivä alkoi aurinkoisessa ja mukavanoloisessa säässä. Kilpailuissa oli mukana Harraste/Veteraanien lisäksi Junior ja Sport -luokat. Rata oli tuttu viime vuodelta ja siihen ei oltu tehty mitään muutoksia. Tämä tarkoitti siis sitä, että jossain vaiheessa radalle tulee jäisiä tai puhki menneitä paikkoja. Viikolla alkanut flunssa ei hellittänyt otettaan vielä tänäänkään, joten tiedossa oli siis raskas päivä. Harjoitukset meni jotenkin jurratessa ja aika-ajot siinä sivussa. Luokassa ei kuitenkaan ollut kuin 20 osanottajaa, joten kaikki pääsivät mukaan. Kilpailunjärjestäjä järjesti mielenkiintoisen muutoksen, kun ilmoitti, että kilpailuerät kestävät 15 min + 2 kierrosta. Lähdöt viivalta sujuivat hyvin, mutta kisaerän kestäessä huomasi flunssan voimia vievän vaikutuksen. Maaliin kuitenkin päästiin molemmissa erissä ja lopullinen sijoitus taisi olla 13. Kilpailukausi jatkuu parin viikon päästä Enontekiöllä kauden päättävällä osakilpailulla.
Enontekiö!
Kauden päätöskilpailu ajettiin tänä vuonna Enontekiön erittäin lumisissa maisemissa! Vaikka lunta olikin reilusti, meni rata sunnuntain aikana paikoin puhki. Lumisuus tiesi myös sitä, että rata saattaa olla raskas ja sitä se olikin. Radalle oli muotoiltu muutama lumipatti ja niiden muoto muuttui koko ajan kilpailun edetessä. Jos patista pystyi kilpailun alussa normaalisti hyppäämään, niin lopussa se ei välttämättä ollut mahdollista! Kilpailueriä viikonlopun aikana oli kaikkiaan neljä ja kaikki erät päästiin maaliin! Vaikka mies ja kelkka alkoi pehmenemään, tuloksena oli lauantaina 13. sijat molemmissa lähdöissä ja sunnuntaina vastaavasti 8. sijat. Kauden loppuun voi siis olla tyytyväinen!
Vaikka alkukausi osaltani sujui vähän miten sattui, niin silti lopussa ajaminen alkoi sujua. Loppusijoitus Sinisalo-cupissa oli 16., eli ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! Kausi 2008 on paketissa ja suunnitelmia kaudelle 2009 on jo tehty! Kaudesta 2008 erityiskiitokset kuuluvat mekaanikolleni Japelle, joka parsi useaan otteeseen kelkkaa ajokuntoon sekä kaikille kilpakumppaneille, kisanjärjestäjille ja kaikille, jotka ovat olleet hengessä mukana!!!